Pro Karelia and other our occupied territories Seppo Lehto: Kansakuntamme miehitetyt alueet vauraudeksemme oikeudenmukaisuutta unohtamatta = Karjalan palautus = Karjala takaisin! - käsitteiden selvennöksenä16.01.2006
Jorma K Miettinen
MIEHITETYN KARJALAN YM:IEN MIEHITYSALUEIDEMME PALAUTTAMINENhttp://www.prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=827&author=73Esitelmä Lappeenrannan yliopistossa 16.01.2006:
Neuvostoliiton hajottua, Saksojen yhdistyttyä ja Baltian maiden vapauduttua, on keskustelu Karjalan palauttamisesta saanut vauhtia. Mehän menetimme Karjalan ensin talvisodan rauhassa vuonna 1940 ja sitten uudelleen Pariisin rauhansopimuksella toisen maailmansodan päättymisen jälkeen vuonna 1947.
Karjalan Kannaksen ja Laatokan Karjalan lisäksi menetimme muitakin alueita – neljä Suomenlahden ulappasaarta, Kuusamon ja Sallan pitäjien itäosat ja Petsamon, mutta polttopisteenä palautuskeskusteluissa on ollut Suomen Karjala. Itä-Karjalaa ei toki ole vaadittu takaisin, vaikka sekin oli lähes kaksi vuotta hallussamme ja siellä asuu karjalaista heimoa, sillä se ei ole koskaan kuulunut Suomelle virallisesti.
Koko maailma Neuvostoliittoa lukuun ottamatta tunnusti vuonna 1940, että hyökkäys oli törkeä kansainvälisen oikeuden rikkomus ja rikkoi myös vuonna 1934 Neuvostoliiton ja Suomen välillä solmitun hyökkäämättömyyssopimuksen. Kansainliitto erottikin Neuvostoliiton jäsenyydestään sen johdosta.
Jatkosodassa yritimme vallata takaisin menettämämme alueet koordinoiden hyökkäyksemme yhteen saksalaisten kanssa, mutta mitään sotilasliittoa emme solmineet. Rinnakkain sotiminen Saksan kanssa vei meiltä maineen, vaikka lopulta sodimme heitäkin vastaan karkottaen heidät Lapista.
Eivät Neuvostoliiton eivätkä Venäjänkään hallitukset ole vieläkään myöntäneet talvisodan vääryyttä lukuun ottamatta erästä presidentti Jeltsinin vuonna 1994 Suomen vierailunsa yhteydessä TV:ssä antamaa kommenttia, mutta eräät venäläiset historioitsijat ovat sen jo myöntäneet tutkijaseminaareissa ja aseidenriisuntakokousten käytäväkeskusteluissa.
Myöhemmin Jeltsininkin kanta jyrkentyi ja hän pyysi marraskuussa 1997 presidentti Ahtisaaren vieraillessa Moskovassa sovittavaksi, ettei kummallakaan puolella ollut rajavaatimuksia, eikä rajakysymyksistä keskusteltaisi eikä kirjoitettaisi. Sellaista Ahtisaari ei kuitenkaan luvannut.
MTV3 teki vuonna 1999 Viipurissa laajahkon mielipidekyselyn, jonka mukaan palausta kannatti 34 % ja vastusti 57 %, jos asukkaat saisivat Suomen kansalaisuuden, mutta jos palautus tapahtuisi tyhjänä väestöstä luvut olivat 17 % ja 77 %.
Yleinen tietämys talvisodasta on Pietarin seudulla olematonta. Julkinen sana puhuu suomalaisten muka suorittamasta Mainilan rajaselkkauksesta. Varsinkin nuorempi polvi tuntee vain Suomen yhdessä Hitlerin Saksan kanssa tekemän hyökkäyksen ja suuren isänmaallisen sodan.
Suomessa on tehty mielipidekyselyjä siitä, kuinka toivottavaa Karjalan palauttaminen olisi. Seuraavat luvut ovat Matti Rastaan internetissä 25.08.05 julkaisemasta artikkelista. HS:n tuoreessa (21.08.05) kyselyssä vastasi 1001 yli 15-vuotiasta mannersuomalaista, tulokset on esitetty taulukossa 1.
Kuten havaitaan, Karjalasta kotoisin olevistakin vain alle puolet pitivät palautusta toivottavana, muista vielä hieman pienempi osa. Monet luulevat että Karjalan kunnostaminen tulisi kohtuuttoman kalliiksi, siellä kun useimmat rakennukset on hävitetty tai annettu rapistua asuinkelvottomiksi.
Tällaiset Gallup-kyselyt eivät kuitenkaan ole kovin valaisevia, koska kaikki riippuu siitä miten, millaisin ehdoin, kenen toimesta ja keille jälleenrakentaminen tapahtuisi. Karjalan Liiton jäsenistölleen vuonna 1998 tekemä kysely antoi tulokseksi:
69 % piti palautusta toivottavana
45 % toivottavana (46 % ei) jos verotus kasvaisi
77 % vastusti alueen (venäläisen) väestön tukea Suomen valtion varoin
70 % vastusti venäläisväestön jäämistä alueelle.
Eräs vanhempi arvio esitti että palautuksen vaatima investointi maksaisi 13.2 mrd. euroa. ProKarelian arvio on noin 30 mrd. euroa 10 ensimmäisen vuoden aikana. Tähän mennessä perusteellisin arvio Karjalan palautuksesta ja siihen liittyvistä tekijöistä on ProKarelian maaliskuussa 2005 julkaisema kirja Karjalan palautus. Siinä osoitetaan, että oikein toteutettuna tulokseksi saataisiin suuria etuja Suomelle, alueelle jäävälle väestölle sekä Pietarin ja Petroskoin talousalueille.
Karjalan asukasluku vuonna 1939 oli noin 407 000, 27.06.2000 noin 420 000 venäläistä ja nykyisin (2005, ProKarelia) 365 000. Varmaa tietoa tämän päivän asukasluvusta ei ole, mutta asukkaiden määrä on ilmeisesti viime vuosina jyrkästi vähentynyt. Asunnot ovat paljolti raunioituneet tai hyvin huonokuntoisia kun niitä ei kukaan korjaa.
Netti-tietosanakirja Wikipedia on juuri julkaissut nimikkeellä ”Karjalan palauttaminen” hyvän artikkelin. Siinä kerrotaan mm. että kylmän sodan aikana erityisesti Kekkonen yritti ottaa Karjalan palauttamisen useaan otteeseen esille, mutta venäläiset johtajat kieltäytyivät siitä jyrkästi.
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen alkoi vapaa keskustelu. ”Koivisto ei koko presidenttikautenaan osoittanut halua palauttaa Karjala. Kun Neuvostoliitto oli hajoamaisillaan Koivisto lähetti Moskovaan ulkoministerin kertomaan, että Suomi ei vaadi Karjalaa takaisin."
Vuonna 2000 presidentti Putin sanoi lehtimiesten haastattelutilaisuudessa että keskustelu rajakysymyksistä vaikeuttaa maiden välisiä suhteita, mutta vuonna 2001 Suomen vierailullaan hän otti sovittelevamman kannan ehdottaen Karjala-kysymyksessä integraatiota ja yhteistyötä.
Nykyään keskustellaan tulisiko alueet palauttaa, vai jatkaa niiden tukemista lähialue-yhteistyönä. Venäjän entinen suurlähettiläs Juri Derjabin sanoi helmikuussa 2005 että Venäjällä yksin ei ole resursseja kehittää Karjalaa ja ehdotti Suomelle yhteistyötä. Kehittämiseen tarvittaisiin hänen mukaansa 15-30 mrd. euroa. Summa on samaa suuruusluokkaa, mikä on esiintynyt viimeisissä suomalaisissa arvioissa.
Minusta henkilökohtaisesti tuntuu siltä, että Venäjä arvioi voivansa joutua luovuttamaan Karjalan takaisin, eikä halua sen tähden sijoittaa mitään sen kunnostamiseen. Muuten on vaikea ymmärtää sitä, miksi kaikki kiinteä omaisuus Karjalassa on jätetty täysin rappeutumaan.
Keskustellessani venäläisten ystävieni kanssa he ovat sanoneet, ettei Venäjä voi luopua Karjalasta, koska sillä on paljon muita palauttamattomia alueita, kuten Saksalle Kaliningrad, Virolle Petseri, Latvialle Abrene ja ennen kaikkea Japanille Kuriilien 4 eteläisintä saarta Kunashiri, Etorofu, Shikotai ja Habomai, jotka Neuvostoliitto miehitti elokuussa 1945, II maailmansodan jo loputtua ja Japanin antauduttua. Japani ei ole suostunut hyväksymään rauhansopimusta, ennen kuin se saa saaret takaisin.
Asia aktivoitui jälleen Putinin vieraillessa Tokiossa 21.11.2005 sopiakseen öljyputkiprojektista. Putin ei suostunut keskustelemaan ko. saarista, mutta vierailussa syntyi 12 taloudellista sopimusta, joista tärkein 2400 km pituisen öljyputken rakentaminen Siperiasta, Angarskista Nakhodkaan, noin 100 km Vladivostikista koilliseen sijaitsevaan satamakaupunkiin vuoteen 2010 mennessä.
Putken kapasiteetti tulee olemaan 600 000 barrelia päivässä ja kustannus 1.6 mrd. euroa, josta Japani maksaa puolet. Putin ja Koizumi sopivat kuitenkin, että maitten ulkoministerit valmistelevat saarikysymystä, joka otetaan käsittelyyn ensi kesänä Koizumin vieraillessa Moskovassa heinäkuussa. Saarilla on suuri strateginen merkitys, sillä niiltä käsin voidaan valvoa laivojen, sukellusveneiden ja lentokoneisen kulkua Tyyneltä valtamereltä Venäjän ja Kiinan rannikolle.
Jos Japani saa saaret takaisin olisi loogista ottaa esille Karjalan palauttaminen. Voitaisiin osoittaa, että se toisi Venäjälle hyvää mainetta, mikä parantaisi sen välejä EU:hun, toisi sille myös taloudellista etua ja loisi edellytykset hyville suhteille Suomeen. Tämä olisi mitä tärkeintä molemmille maille ajatellen sitä avaruussodan uhkaa USA:n ja Kiina-Venäjä allianssin välillä, joka on nousemassa 2010-luvulla Yhdysvaltain ”ottaessa maapallon haltuunsa” avaruudesta käsin, kuten se on julistanut.
Huonoimmin meidän kävisi, jos joutuisimme liittoutumattomana sotilaallisena tyhjiönä (avaruussodan kannalta) väliin Venäjän pyrkiessä Atlantin rannikolle varmistaakseen reitit Pohjoiselle Jäämerelle.
Miehitetyn Karjalan ja muidenkin miehitettyjen alueidemme palauttaminen olisi win-win –rajajärjestely, joka sovittaisi Stalinin oikeudettoman hyökkäyksen Suomeen vuonna 1939 ja Pariisin rauhan vuonna 1947 kohtuuttomuudet ja loisi hyvät välit Suomen ja Venäjän välille.
----------------------------------------------------------------
09.01.2006
Arto Lahti
SUOMALAISET OMISTAVAT YHÄ KARJALAN MAAT
Joillakin suomalaisilla poliitikoilla erityisesti valtionhallinnon huipulla näyttää olevan käsitys, että venäläiset omistaisivat pakkoluovutettujen alueitten maan ja kiinteistöt. Omistusoikeus on yksiselitteisesti suomalaisilla.
Useat poliitikot näyttävät sotkevan kaksi asiaa:
- rajan siirtyminen ja
- kiinteistöjen omistusoikeuden siirtyminen
Suomen valtio joutui Pariisin rauhansopimuksessa 1947 pakon edessä hyväksymään rajan siirtämisen nykyiseen paikkaan. Suomen valtiolla ei ollut oikeutta, eikä luonnollisesti mitään syytäkään, siirtää kansalaisten yksityistä omaisuutta Neuvostoliitolle.
Neuvostoliitto oli syyllinen sotiin, silti se otti Suomelta alueita. Yleensä tämän tyyppistä tapahtumaa kutsutaan ryöstöksi. Ryöstäjä sen paremmin kuin valloittajakaan ei saa valloittamaansa maahan ja tavaraan omistusoikeutta.
Emme elä enää roomalaisen oikeuden aikakautta, jolloin sota ja valloitus oikeuttivat pitämään valloitetun alueen. Viimeistään Kansainliitto ja sen seuralainen YK lopettivat roomalaisen oikeuden.
Kansainvälisten sopimusten mukaan, jos valloitetaan toiselta alueita, on sodan jälkeen mahdollisimman nopeasti vetäydyttävä niiltä pois. Alkuperäisillä asukkailla pitää olla vapaa oikeus palata kotiseudulleen ja hyödyntää omaisuuttaan. Omistuksen osalta mm. YK:n ihmisoikeusjulistus ja sen 17 artikla ovat täysin yksiselitteisiä.
Suomalaisilla siviileillä olisi ollut mahdollisuus jäädä Karjalaan omille asuinsijoilleen. He eivät sitä tehneet, koska jokainen suomalainen tiesi, mikä kohtalo heitä olisi odottanut. Karkotus Siperiaan jalkapatikassa olisi ollut ehkä kohtalon helpoin osa.
Kiinteistöjen omistusoikeuden siirto tapahtuu siviiliprosessien kautta. Mikkelin arkistoista voi edelleen löytää kiinteistörekisterit, jotka kertovat Karjalan maiden oikeitten omistajien nimet. Suomalainen perintöoikeus on kiinteistöasioissa perusrakenteeltaan hyvin selkeä, joten sukupolvien vaihtuminenkaan ei tuo muuta muutosta kuin lisääntyneen edunsaajien joukon.
Ylivoimainen este on suomalaisesta näkökulmasta estänyt kiinteistöjen asianmukaisen hyväksikäyttämisen ja toisaalta kiinteistöjen omistusoikeuksien siirrot. Suomen valtio ei ole vaatinut maksamattomien siirtoleimojen vuoksi omistusta itselleen. Eihän se myöskään ole järjestänyt mahdollisuutta siirtojen toteuttamiseenkaan.
Pariisin rauhansopimuksen tekstistä ei löydy mitään mainintaa siitä, että yksityinen omaisuus olisi siirtynyt Neuvostoliitolle. Eikä se olisi ollut mahdollistakaan, koska Suomen valtion olisi ensin pitänyt sosialisoida yksityinen omaisuus pakkoluovutetuilla alueilla. Siihen eduskuntakaan tuskin olisi suostunut.
On mahdollista, että kansainvälisessä oikeudessa jossain vaiheessa puidaan maitten takaisinsaantia sekä niitä vahinkoja, joita Neuvostoliitto/Venäjä on aiheuttanut Karjalan maille samoin kuin sitä vuokraa tai korvausta, joka kuuluu evakoille heidän maittensa laittomasta hyväksikäytöstä yli 60 vuoden ajalta.
Euroopassa on arviolta noin 30 miljoonaa "karkotettua" eli expatriated tai Vertriebener, jotka ovat rajasiirtojen mukana menettäneet omien maittensa hallintamahdollisuuden. Mikään taho ei tiettävästi sinänsä kiellä heidän omistusoikeutensa palautusta, mutta kylläkin omien etujensa vuoksi yrittää estää maitten takaisinluovutuksen. Itä-Saksasta löytyy jo paljon esimerkkejä oikeuden toteutumisesta.
Karkotettujen kysymys on esillä ja vahvistuu. Myös USA:n edustajat ovat kiirehtineet ongelman ratkaisua. Miksi he eivät puhu Karjalasta? Siksi, että Suomen valtionjohto omissa fobioissaan vaikenee asiasta.
On todella hämmentävää ja erittäin kummallista, että Suomen valtionjohto yrittää luovuttaa karjalaisten maita venäläisille, eikä aja niiden palauttamista. He siten työskentelevät vieraan valtion puolesta. Suomen oikeusviranomaisten tulisi antaa lausunto siitä, onko tämä vaikeneminen ja suomalaisten etujen määrätietoinen luovuttaminen Venäjälle Suomen perustuslain mukainen. Ainakin se sotii voimakkaasti moraalikäsitystä sekä presidentin ja pääministerin antamien valojen kirjainta ja henkeä vastaan.
Voidaan myös kysyä, oliko se sitten väärin, että esim. Hankoniemi ja Porkkala palautettiin? Entä toimivatko Paasikivi ja Kekkonen lain ja sopimusten vastaisesti yrittäessään saada Karjalan maita takaisin? Entä vaikkapa Mannerheim ja Ryti, jotka suorastaan asevoimin hakivat pakkoluovutettuja alueita takaisin Neuvostoliiton hyökättyä Suomeen?
Ei ole ihme, jos suomalaisilla on täydellisen vääriä käsityksiä Karjalan kiinteistöjen omistusoikeudesta, koska meille on 60 vuotta harkitusti jaettu KGB:n eli nykyisen FSB:n kannanottoja. Suomettuneet poliitikot, presidenttiehdokkaat Halonen ja Vanhanen eturivissä, ovat ne omaa uraansa edistääkseen omaksuneet hyvin ja jakaneet edelleen.
Kun niiltä henkilöiltä, jotka väittävät pakkoluovutettujen maitten kuuluvan Venäjälle, kysytään perusteita, vastauksena on yleensä toteamus, että sota on sotaa ja olemme allekirjoittaneet rauhansopimuksen. Miten on mahdollista, että esim. Halonen ja Vanhanen eivät ole vetäneet Koivistoa vastuuseen siitä, että hän yksipuolisesti meni tulkitsemaan Pariisin rauhansopimusta uudelleen ns. sotilasartiklojen kohdalla, jos pakolla tehty rauhansopimus on niin pyhä?
Näiden kysymysten tulkintaan ei ole olemassa parempaa oikeutta kuin Suomen perustuslaki ja muut lait sekä kansainväliset lait ja sopimukset. On hyvin toivottavaa, ettei kukaan suomalainen suosi pelkkää Neuvostoliiton harjoittamaa henkistä ja fyysistä väkivaltaa säädöksiä ja ihmisoikeuksia vahvemmaksi tekijäksi.
Sotien aikana esim. länsivallat USA:n johdolla valtasivat osan Saksaa. Eivät amerikkalaiset tai englantilaiset ole sen perusteella väittäneet omistavansa saksalaisia kiinteistöjä ja maita. Vielä vähemmän Schröder tai Merkel tai joku muu liittokansleri on väittänyt Saksan aluetta amerikkalaisten alueeksi. Eivät amerikkalaiset näytä väittävän omistamansa Iraninkaan kiinteistöjä.
On myöskin hyvä muistaa Atlantin julistuksen periaatteita. Niihin Neuvostoliittokin yhtyi. Julistuksen periaatteena on se, että sodan jälkeen raja palautetaan entiselle paikalle. Näin on jo lukuisissa tapauksissa tehty. Mitä tekevät Suomen istuva presidentti ja pääministeri? He vaikenevat.
---------------------------------------------------------------------------
08.01.2006
Raimo Kivelä
KARJALAN PALAUTUS ON IHMISYYSKYSYMYS
Raimo Kivelän puhe Arto Lahden vaalitilaisuus Itäkeskuksessa 07.01.2006 klo 16.
Presidenttiehdokas Arto Lahti on tänään Tampereella Aamulehden järjestämässä tilaisuudessa. Täällä on paikalla osa hänen tukiryhmäänsä, jonka jäsen minäkin olen. Nimeni on Raimo Kivelä.
Arto Lahden vaaliteemojen toinen kohta on: Ihmisyys ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen; ja kolmas kohta on: Karjalan palauttaminen ja muut ns. suomalaiset kipupisteet. Otan näistä muutaman asian esille, koska nämä aiheet tuovat voimakkaasti esille suomalaisten poliitikkojen suomettumisen ja poliittisen uusavuttomuuden.
YLE TV1:n suorassa vaalikeskustelussa 21.12.05 Parolassa tein ehdokkaille Halonen ja Vanhanen seuraavan kysymyksen: miksi te ette suostu poliittiseen keskusteluun Karjalan palautuksesta?
Halonen vastasi: ”Ensimmäiseksi – niin Karjala meidän nykyinen raja on osa sitä rauhansopimusjärjestelmää, joka tuli voimaan toisen maailmansodan jälkeen. Jos katsotaan tilannetta Venäjän kannalta niin kysymys ei ole pelkästään tästä meidän rajasta, vaan siellä on monta muustakin rajaa ja me tiedämme hyvin etukäteen sen, että ei, ei tule sellaista ratkaisua, jota te toivotte. Sen sijaan voidaan saada sellainen matalampi raja ja mahdollisuus yrityksille ja ihmisille olla koko tällä vanhallakin alueella toimia siellä olevien ihmisten kanssa. Mä luulen, että se on realistisempi vaihtoehto.”
Vanhanen vastasi: ”Se on sinänsä hyvä, että maailmassa kunnioitetaan rauhansopimuksia. Se takaa rauhan paremmin kuin se, että lähdetään riitauttamaan niitä rauhansopimuksia riippumatta siitä olivatko ne oikeutta vai ei. Minunkin isäni kotiseudun Kannaksella sota meni yli 13 kertaa 300 vuodessa. Suomessa on toimittava niin, että uusia sotia ei tule.”
Molemmat ehdokkaat siten hyväksyvät omaan kansaansa kohdistuneet rikokset, eivätkä halua lähteä niitä korjaamaan. Rikoksia ei pidä korjata, koska silloin pitäisi korjata paljon muitakin rikoksia. Kovin on huono veruke juristin koulutuksen saaneella ihmisoikeuksia ajavalla ehdokkaalla.
Rajan madaltaminen on sinänsä hyvä tavoite, mutta ellei maitten välillä edelleen ammottavana kuiluna olevaa luottamuksen puutetta kyetä poistamaan, on turha panostaa rajan madaltamiseen. Aivan yhtä turha kuin jatkaa sotakorvausten maksamista eli käyttää vuosittain kymmeniä miljoonia euroja lähialuelahjoituksina Venäjälle.
Halonen ja Vanhanen ei ole oivaltaneet, että karjalaiset evakot edelleen omistavat YK:n ihmisoikeusjulistuksen mukaisesti Karjalan maat. Ei ole tapahtunut mitään siviilioikeudellista prosessia, jossa maiden omistusoikeus olisi siirtynyt venäläisille.
On hyvin kummallista, että Suomen valtion johdossa nyt olevat henkilöt eivät kumpikaan halua toimia suomalaisten ihmisoikeuksien puolesta. Kumpikin haluaa jättää tehdyt rikokset pysyviksi ja pelon ilmapiirin ihmisten mieliin.
Karjalan palautukselle on olemassa moraaliset, eettiset, lailliset ja taloudelliset perusteet. Miksi Halonen ja Vanhanen eivät aja palautusta, eivätkä edes halua keskustella siitä? Heidän tulisi innolla ottaa vastaa Helsingin kauppakorkeakoulun professorin Arto Lahden ja ProKarelian tekemät tutkimukset siitä, että palautus kannattaa ja se voisi muodostua vuosituhannen parhaaksi investoinniksi.
Lähes kaikki suomalaiset ja venäläiset, jotka tuntevat sotiemme historian, ovat sitä mieltä, että suomalaisia ja Suomea on kohdeltu väärin. Moraalisesti arvostettava ihminen haluaa, että vääryydet korjataan ja ihmisiä kohdataan totuuden ja rakkauden hengessä.
Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen 30.11.1939 ja Suomen alueiden ryöstö, jatkuva painostus ja alueiden hallussapito on törkeä ihmisoikeuksien loukkaus. Kansainliitto tuomitsi ja erotti Neuvostoliiton sen vuoksi jäsenyydestään.
Tällä hetkellä voidaan sanoa, että Suomen korkein poliittinen johto, presidentti Tarja Halonen ja pääministeri Matti Vanhanen, ovat pahasti eksyksissä. Heiltä puuttuu rehellisyys ja ryhti toimia suomalaisten ihmisoikeuksien hyväksi, mitä jo heidän virka-asemansa edellyttää.
Tässä asiassa liikkeelle voidaan koska tahansa lähteä ns. sotasyyllisten tuomioiden purkamisesta, joka on selkeästi Suomen sisäinen asia. On aika lopettaa meidän syyllistämisemme sotien aloittamiseen kotimaassa ja muualla maailmassa.
Arto Lahti on rohkea suunnannäyttäjä – hän osaa ja uskaltaa!
Tiedote 07.01.2006, julkaisuvapaa
Lähettäjä: Professori Arto Lahti Presidentiksi -kansalaisliike
Lisätiedot:
http://artolahti.com-----------------------------------------------------------
01.01.2006
Arto Lahti
HALONEN JA VANHANEN HYLJEKSIVÄT IHMISOIKEUKSIA
Koko kansan presidentiksi itsensä nimittänyt Tarja Halonen on yhdessä pääministerinään toimivan Matti Vanhasen kanssa kääntänyt Karjalan palautuskysymyksessä ihmisoikeudet päälaelleen. Oikeasta on tehty väärä ja väärästä oikea.
Halosen tukena Vanhanen kieltäytyy keskustelemasta Karjalan palautuskysymyksestä ja vetoaa siihen, että karjalaisten maat ovat venäläisten omistuksessa. Onko Vanhanen kokonaan unohtanut, että omistusoikeuden siirtyminen on Suomessa ja kansainvälisesti siviililain mukainen prosessi, eikä sitä ratkota roomalaisen oikeuden periaatteiden mukaisesti?
Erityisesti Vanhanen uhkailee omia maanmiehiään sodalla, jos Karjalaa halutaan takaisin. Menettely on ala-arvoista ja luulisi, ettei suomalainen pääministeri vaipuisi niin alas toimissaan. Karjalan takaisin haluaminen on todellisten luottamuksellisten suhteitten ja hyvän yhteistyön pohjan luomista. Roomalaisen oikeuden periaatteena oli, että hyökkääjä sai pitää valloittamansa alueet. Onko lainoppinut Halonen unohtanut, ettei roomalainen oikeus ole enää vuosikymmeniin ollut voimassa? YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus 10.12.1948, EU:n vastaava asiakirja ja Suomen perustuslaki luovat sen pohjan, jolta myös karjalaisten evakkojen ihmisoikeuksia tulee tarkastella.
Suomalaisista lähes 40 % haluaa, että Karjalan palautusasia otetaan esille Venäjän kanssa. Peräti 70 % katsoo, että asiasta voidaan hyvin keskustella.
Suomen tasavallan presidentti ja pääministeri siten hyljeksivät 2 – 3 miljoonan suomalaisen tahtoa. Olennaisesti pahempaa on se, että he tiukasti kieltäytyvät ajamasta näiden ihmisten perustuslaillisia ja kansainvälisesti sovittuja ihmisoikeuksia. Presidentti ja pääministeri eivät siten kunnioita oman kansansa tahtoa, perustuslakia tai Suomen allekirjoittamia sopimuksia.
Perusteluksi Halonen ja Vanhanen sanovat, että Suomi on allekirjoittanut Pariisin rauhansopimuksen ja ettei Venäjä halua keskustella asiasta. Rauhansopimuksen allekirjoituksen osalta Suomella oli kaksi vaihtoehtoa – allekirjoittaa tai tuhoutua. Viisaat suomalaiset johtajat allekirjoittivat, koska he uskoivat jälkipolvien korjaavan tilanteen rauhan aikana neuvotteluteitse.
Suomen kannalta järkyttävä selitys on se, ettei Venäjä suostu keskustelemaan asiasta. Valtiojohto on myöntänyt, ettei Venäjälle ole tehty mitään virallista esitystä aluepalautuksesta, kuitenkin Suomen valtiojohto ilmoittaa Venäjän kannan tähän asiaan.
Kun Halonen ja Vanhanen näin puuttuvat Venäjän sisäiseen päätöksentekoon, ei ole ihme, jos Venäjän presidentti näyttää hyvin tylysti suomalaisille kaapin paikkaa monissa asioissa. Jos suhteet olisivat niin erinomaiset kuin Halonen ja Vanhanen väittävät, voitaisiin ystävien kesken avoimesti keskustella kaikista asioista, myös Karjalasta, jonka palauttaminen on erittäin vahvasti sekä Suomen että Venäjän etu.
Puheet hyvistä henkilökohtaisista suhteista ovat tyhjänpäiväisiä sanoja ilman tuloksia tai tekoja. Ne ovat sitä samaa poliittista liturgiaa, mitä sodan jälkeen harrastettiin. Ne ovat yhtä tyhjänpäiväistä politiikka kuin solmion suoristelu ilman konkreettisia neuvottelutuloksia.
Miksi Halonen ja Vanhanen toimivat suomalaisten ihmisoikeuksia vastaan? Siksikö, että Halonen on entinen vahva vasemmistolainen tai EEC:n vahva vastustaja tai DDR:n tunnustuskomission varapuheenjohtaja tai ns. Koiviston konklaavin asiakirjojen salaaja tai Stasi-listan salaaja? Vai onko Halosella ja Vanhasella jotain kokonaan tuntematonta salattavaa? Vai ovatko he vain omaa etuaan ajavia puoluepoliitikkoja?
Halosen kutsuminen itseään koko kansan presidentiksi ei ole pelkästään karkeaa pilaa, vaan se on erittäin merkittävän ihmisjoukon halveksimista. Lähes 500 000 suomalaista joutui sodan vuoksi pakolaisiksi omassa maassaan ja he menettivät lähes kaiken. Evakkoja on jäljellä enää 130 000 ja jälkeläisineen heitä on noin miljoona.
YK:n julistuksessa vahvistetaan: "Kun ihmiskunnan kaikkien jäsenten luonnollisen arvon ja heidän yhtäläisten ja luovuttamattomien oikeuksiensa tunnustaminen on vapauden, oikeudenmukaisuuden ja rauhan perustana maailmassa, ... ". Näitä arvoja Halosen ja Vanhasenkin tulisi kunnioittaa. Ei ole ihme, että Suomessa kaivataan perustuslakituomioistuinta.
Haastan ehdokas Halosen ja ehdokas Vanhasen julkiseen keskusteluun näistä keskeisistä ihmisoikeuskysymyksistä. Miksi ns. sotasyyllisten tai asekätkijöiden tuomiot ovat vielä purkamatta, vaikka emme olleet syyllisiä sotiin? Miksi Karjalan palautuksen vaikutuksia ei ole ryhdytty tutkimaan, siitä käymään poliittista keskustelua Suomessa ja millä perusteella Halonen ja Vanhanen toimivat tiukasti suomalaisten ihmisoikeuksia vastaan?
Olen osaltani valmis edesauttamaan näitten asioitten selvittämistä tarvittaessa kansainvälisellä tasolla, koska kyse on suomalaisten perustavaa laatua olevista ihmisoikeuksista. Toivon, että ihmisoikeuksista tosiasiallisesti huolta kannattavat presidenttiehdokkaat tukevat Suomen kansalaisten omien ihmisoikeuksien toteuttamista.
Lisätiedot:
Professori Arto Lahti
050 376 9428
-------------------------------------------
27.12.2005
Arto Lahti
KARJALAN KYSYMYS JA YLEN SENSUURI
Suomi puolusti talvisodassa urheasti suurvallan hyökkäystä vastaan. Kansainliitto tuomitsi Neuvostoliiton hyökkäyksen. Suomi tuomittiin luovuttamaan alueitaan ja maksamaan sotakorvaukset.
Suomen virallinen historia kertoo edelleen, että esim. Ryti, Linkomies ja Tanner tuomittiin kuritushuoneeseen tai vankilaan. Mikäli uskomme ehdokkaita Halonen ja Vanhanen, me olemme vain saaneet, mitä olemme ansainneet. Oma kantani on se, että tuskin löytyisi toista valtiota, joka tällaiseen pelleilyyn ja vääristelyyn suostuisi.
Presidentit Paasikivi ja Kekkonen tekivät aloitteita saadakseen osin korjatuksi Suomeen kohdistuneet vääryydet. Mutta presidentti Koivisto ja häntä seuranneet Ahtisaari ja Halonen ovat vaienneet asioista, vaikka juuri Koivistolla lienee ollut historiallinen tilaisuus saada presidentti Jeltsiniltä tukea oikeudenmukaisen ratkaisun hakemiseen. Olisi kuvitellut, että näitä kolmea kiinnostaisi edes Väinö Tannerin maineen puhdistaminen. Mutta ei.
Parolassa 21.12.05 vaalikeskustelun ensimmäinen yleisökysymys kuului: ”Ehdokkaat Halonen ja Vanhanen, miksi te ette suostu poliittiseen keskusteluun Karjalan palautuksesta?” Kumpikin vastaaja vetosi Pariisin rauhansopimukseen ja siihen, että tilanne pitää vain ottaa annettuna, koska Venäjä ei ole valmis korjaamaan vääryyksiä. Vanhanen nosti erikseen esiin sodan uhan: ”Suomessa on toimittava niin, että uusia sotia ei tule”.
Pyysin puheenvuoroa, koska kysyjä kuului tukiryhmääni. Minulla oli käsi ylhäällä noin 20 minuuttia. Kun viimein sain puheenvuoron, silloin puhuttiin jo muusta kuin Karjalan palautuksesta. Tänä aikana muut ehdokkaat olivat saaneet 25 puheenvuoroa ja toimittajat olivat puuttuneet keskusteluun 14 kertaa. Miksi ehdokas, jonka ohjelmassa kysymyksen kohteena oleva teema on, voidaan ohittaa 39 kertaa puheenvuorojen myöntämisessä?
Kyseessä ei voi olla vahinko, vaan Ylen harjoittama sensuuri. Presidentti ja pääministeri haluavat välttää poliittista keskustelua Karjalan asiasta ja Yle estää avoimen keskustelun sulkemalla minut ehdokkaana keskustelun ulkopuolelle 20 minuutiksi. Kuitenkin Karjala-lehden teettämän tutkimuksen mukaan 70 % suomalaisista haluaa tätä keskustelua.
Ehdokkaat ovat oikeutetusti huolissaan Venäjän demokratian tilasta. Ehdokas Hautala on oikeassa siihen liittyvässä kritiikissään, johon yhdyn. Venäjä saattoi juuri voimaan sensuurilainsäädännön, jonka tarkoitus on hiljentää kansalaisjärjestöt. Olen kansalaisjärjestöjen ehdokas mutta YLE vaiensi minut 20 minuutiksi, kun kansalaisten tärkeäksi kokemaa asiaa käsiteltiin. Onko Suomen demokratian tila yhtään Venäjää parempi? Keinot vain ovat toiset.
http://www.artolahti.com------------------------------------------------------------------
22.12.2005
Arto Lahti
SUOMEN PRESIDENTIN ON PUHUTTAVA SUOMEN SUULLA
Presidentinvaalien yhteydessä on jo puhuttu Karjalan palautuksesta. Keskusteluista on jäänyt puuttumaan oleellisia perusasioita. Suomi on itsenäinen valtio, joka on irtautunut 1917 Venäjän imperiumista, saanut tunnustuksen ja vakiinnuttanut asemansa.
Kun vaalikeskusteluissa puhutaan Karjalan palautuksesta uskotellaan, että vuoden 1947 rauhansopimus on se laillinen paperi, joka määrittelee itsenäisen Suomen statuksen. Näin ei ole. Kansainvälisesti jokainen uusi, itsenäistynyt maa saa suvereniteettinsa ja statuksensa sopimuksin ja tunnustuksin. Uutta valtiota ei perusteta alistamalla, pakottamalla tai silpomalla.
Kun äskettäisessä vaalikeskustelussa kysyttiin Karjalan palautuksesta, ehdokas Vanhanen sanoi, että Karjalan palautus merkitsisi sotaa. Ei merkitsisi. Karjalan palautus on laillisuuden ja sopimisen voimaanasettamista sodan seurausten sijaan. Sodat aiheuttivat rajojen siirtelyn, ihmisten kärsimyksen ja rikoksen ihmisyyttä vastaan.
Suomen kokema alistaminen 1947 perustui sotaan. Se perustui talvisodan rajansiirtoihin, joihin Pariisin rauhansopimuksen 1. artikla vetoaa. Kun talvisota oli kansainvälisen yhteisön sanktioima ja tuomitsema, on myös Pariisin rauhansopimuksen sisällön laillisuus kyseenalainen.
Jos presidenttiehdokas tukeutuu sotaan, Suomen alistamiseen, Suomen laillisten ja tunnustettujen alueiden etniseen puhdistamiseen, ei hänen voida katsoa puolustavan Suomen etua tai Suomen olemassaoloa suvereenina ja kokonaisena valtiona.
Ei itsenäisen valtion olemassaolo voi perustua alistamiseen, nöyryyttämiseen ja ahneeseen saalistamiseen (vahvemman valtion aluelaajennukset, sotakorvaukset) vaan sopimiseen ja keskinäiseen kunnioittamiseen ja rajasopuun.
Karjalan palauttamisessa on kyse molempien osapuolien kunnian ja maineen palauttamisesta. Neuvostoliitto teki väärin talvisodan alusta alkaen: väärin sopimuksia kohtaan, väärin pienempää valtiota kohtaan, väärin ihmisiä kohtaan sekä Suomessa että omiensa joukossa. Vääryys on nyt häpeäksi sekä Venäjälle että sille viralliselle Suomelle, joka vääryyden hyväksyy.
Ehdokkaat Halonen ja Niinistö ovat esittäneet, ettei Venäjä halua palauttaa näitä Suomen alueita takaisin Suomelle. Tämä ei voi olla Suomen presidentin puhetta. Suomen presidentti ei voi puhua Venäjän suulla.
Suomen presidentti voi puhua vain Suomen suulla ja Suomen kannan on oltava yksiselitteinen: vääryydellä Suomelta ja Suomen kansalaisilta anastettu alue on rauhanomaisesti palautettava takaisin muun Suomen yhteyteen.
On turhaa arvailla ja ennustella haluaako Venäjä palauttaa maineensa ja asettaa valtakunnanrajan ennalleen, kuten se Suomen itsenäistymisen yhteydessä kiistatta sovittiin. Tärkeää on esittää Suomen virallinen kanta Suomen suulla. Vääryydellä otettu on lopulta rauhanomaisesti, paremman tulevaisuuden nimissä osattava palauttaa.
Vain näin voi Suomen presidentti puhua, Suomen suulla, Suomen ja paremman tulevaisuuden hyväksi.
Lisätiedot:
Professori Arto Lahti
050 376 9428 Email
http://www.artolahti.com-----------------------------------------------------------------------------
15.12.2005
ProKarelia
LYHYT OPPIJAKSO KARJALAN PRESIDENTTIPELIIN
Karelia Klubi halusi selvittää, mitä mieltä presidenttiehdokkaat todella ovat Karjalan palautukseen ja muihin ns. kipukysymyksiin liittyvistä asioista. Esitimme jokaiselle ehdokkaalle haastattelupyynnön elokuun lopulla 2005. Muistutuksia lähetettiin osittain useampaan kertaan.
Sekä syntyneitä kokemuksia että ehdokkaitten aikaisempia lausuntoja referoidaan seuraavassa hyvin lyhyesti. Pitkä selitykset ovat tarpeettomia, koska yhteenveto jokaisesta ehdokkaasta sisältää kaiken olennaisen. HS-vaalikone tarkoittaa ehdokkaan Helsingin Sanomien vaalikoneessa antamaa vastausta kysymykseen: "Tulisiko tasavallan presidentin ottaa Venäjän johdon kanssa esille Karjalan palauttaminen?" Nettisivut ovat otteita sivujen teksteistä, eivätkä muodosta kokonaisuutta.
Tarja Halonen, sd
Haastattelu: Halosen vaaliorganisaatio vastasi ensin, että haastattelua on pyydettävä presidentinkansliasta, koska Halonen ei vielä ole ehdokas. Halosen tultua vasemmiston ehdokkaaksi haastattelupyyntö uusittiin. Siihen ei ole tullut mitään vastausta.
Yleistä: Halonen on mm. UKK:n perinneyhdistyksen kokouksessa 30.08.05 sanonut, ettei ota Karjalaa esille. Hän ei missään vaiheessa ole suostunut keskustelemaan palautuksesta. Karjalan Liiton kesäjuhlilla 2005 Halonen liputti lähialueyhteistyön eli Venäjälle rahan lahjoittamisen puolesta. Halonen hyljeksii noin 70 % suomalaisista mielipiteistä.
Nettisivut www.tarjahalonen.fi: "Tarja Halonen on suosittu presidentti yli puoluerajojen. Hänet koetaan vahvasti maan äidiksi. Halosella on vahvat siteet YK:hon ja muihin kansainvälisiin järjestöihin, joissa hänet tunnetaan oikeudenmukaisuuden puolestapuhujana."
HS-vaalikone: "Ei"
Toteamus: Vaaliteemoille ei karjalaisten näkökulmasta ole mitään vastinetta, tyhjiä sanoja, joita todellinen toiminta ei tue.
Sauli Niinistö, kok
Haastattelu: Lupasimme tehdä haastattelun Suomessa tai Luxemburgissa. Ensimmäinen vastaus tuli nopeasti: "Kiitokset viestistä. Palataan aikatauluihin." Muistutuskyselyihin tuli vajaan parin kuukauden kuluttua kysymys: Oletteko kysyneet muilta ehdokkailta ja mitä he ovat sanoneet. Tunnin kuluttua annettuun vastaukseen tuli usean viikon kuluttua puhelinsoitto, jossa kysymys toistettiin. 22.11.05 annettiin vastaus muistutuksiin: " Valitettavasti haastattelu ei tällä kertaa onnistu".
Yleistä: Niinistö ei tiettävästi ole ottanut mitään kantaa Karjalan palautukseen tai muihin kipukysymyksiin.
Nettisivut www.niinisto.net: Eivät käsittele ihmisoikeuskysymyksiä tai Karjalaa.
HS-vaalikone: "Ei. Ajatus on lämmin ja ymmärrettävä, mutta Venäjä on ilmoittanut pitävänsä kiinni nykyisistä rajoistaan."
Toteamus: Niinistöllä ei viime vuosina ole ollut poliittista asemaa, joten ei ole ollut tarpeen ottaa kantaa. Venäjän tahdon alle antautuminen on Niinistön profiiliin sopimaton vastaus. Vaalikoneen vastaus on diplomaattinen, mutta sen todellisesta sisällöstä ei ole tietoa.
Matti Vanhanen, kesk
Haastattelu: Vaaliorganisaatio kysyi, vastaavatko muut haastatteluun. Eduskuntaryhmän johtajan lupaus asian järjestämisestä kilpistyi johonkin. Haastattelu ei kiinnostanut.
Yleistä: Vanhanen on julkisesti luvannut evakkojen maat venäläisille. Palautuksesta hän ei keskustele. Karjalaisten kesäjuhlilla hän vältti aihetta täysin. Vanhanen siten hyljeksii noin 70 % suomalaisista mielipiteistä.
Nettisivut www.mattivanhanen.fi: "Suomen etua pitää ajaa aktiivisesti. Vanhasen Vihreä Tuuli on kansanliike, jonka tarkoituksena on viedä Suomea eteenpäin yhtenäisenä, sisäisesti vahvana, oikeudenmukaisena ihmisten ja alueiden kesken, sukupolvelta toiselle kestävällä tavalla. Ihmisoikeudet ovat demokratian päätukipilareita."
HS-vaalikone: "Ei: Karjalasta pitää ajoittain keskustella Venäjän johdon kanssa, mutta meillä ei ole vaatimuksia rauhansopimuksen muuttamiseksi."
Toteamus: Vaaliteemat poikkeuksellisen tyhjiä sanoja, joita todellinen toiminta ei tue.
Heidi Hautala, vihr
Haastattelu: Ei vastausta.
Yleistä: Hautala on toukokuussa 2005 ProKarelian seminaarissa puhunut lämpimästi karjalaisten kärsimästä vääryydestä, sen oikaisemisen tarpeesta ja totalitarismin tuomitsemisesta. Varsinaisia palautukseen liittyviä kannanottoja julkisuudessa ei ole tiedossa.
Nettisivut www.heidihautala.net: "Teen parhaani, jotta vaaleissa keskustellaan avoimesti tulevaisuutemme kannalta tärkeimmistä kysymyksistä".
HS-vaalikone: "Ei. Karjalan palauttamista koskevan keskustelun taustalla on kotiseutunsa menettäneiden ihmisten syvä kokemus vääryydestä, joka vuosikymmeniä oli Suomen neuvostosuhteiden takia tabu. Keskustelua tästä vääryyden kokemuksesta on syytä ja oikein käydä. Itse katson kuitenkin, että valtioiden rajat ovat globalisaation takia menettäneet merkitystään ja niiden muuttaminen siksi samoin."
Toteamus: Terve asenne oikeudenmukaisuuteen, joka kuitenkin kärsii tekojen ja oman aktiviteetin puutteesta.
Timo Soini, ps
Haastattelu: Haastattelu oli tervetullut ja aikaa järjestyi riittävästi. Haastattelu on Klubi-lehdessä no 8. Sen sisältö tiivistetysti: Suomalaiset kärsivät vääryyttä, vääryys tulee korjata ja Karjala palauttaa. Tämä sisältyy ihmisoikeus-ohjelmaani, ei erillisenä. En ota asiaa esille, mutta vastaan mielelläni kysyttäessä.
Yleistä: Soini vastaa Karjalan palautuskysymykseen ja kannattaa asian esille nostamista.
Nettisivut www.timosoini.net: Pääteemani on Suomen itsenäisyys. Oma arvomaailmani lähtee kristillis-sosiaalisesta lähtökohdasta. Katson, että yhteiskunta voi hyvin, kun sen heikoimmat jäsenet voivat hyvin. Ihmisen on ihmistä autettava. Yhteiskuntaa on rakennettava alhaalta ylöspäin ihmistä kunnioittaen ja kuunnellen.
HS-vaalikone: "Kyllä. Tästä historiallisesta vääryydestä on voitava puhua."
Toteamus: Positiivinen ja avoin asenne suomalaisiin kipukysymyksiin. Valmius niiden korjaamiseen, jos toiset lähtevät toimimaan, oma aktiivisuus puuttuu.
Bjarne Kallis, kd
Haastattelu: Ei minkäänlaista vastausta.
Yleistä: Ei tiedossa.
Nettisivut www.bjarnekallis.net: Ei varsinaisesti viitteitä ihmisoikeuksiin
HS-vaalikone: "Rajat aikoinaan silloisella tavalla vahvistettu eikä ole kenenkään etu palata asiaan."
Toteamus: Kallis on kristitty, joka hyväksyy vääryyden pyrkimättä sitä mitenkään oikaisemaan. Antaa lausunnon kansalaisten puolesta asiaan perehtymättä. Ei kuuntele 70 % mielipiteitä lainkaan. Jättää kristillisestä etiikasta epämiellyttävän maun.
Henrik Lax, rkp
Haastattelu: Vastaus annettu nopeasti: " Valitettavasti minulle ei ole tietoa asiasta enkä ole koskaan ollut mukana keskusteluissa, joissa tätä asiaa olisi käsitelty, joten en voi auttaa teitä tässä."
Yleistä: Ei tiedossa.
HS-vaalikone: "Ei"
Nettisivut www.henriklax.nu: "Presidenttinä aion toimia määrätietoisesti, jotta suomalaiset voisivat tarttua maailman tarjoamiin moniin haasteisiin, niin sosiaalisiin, ympäristöön liittyviin kuin taloudellisiinkin."
Toteamus: Lax pyrkii Suomen presidentiksi tuntematta 60 vuotta suomalaisia vaivannutta asiaa lainkaan, mikä merkitsee poikkeuksellista kykyä valikoida vastaanotettava tieto.
Arto Lahti, sit
Haastattelut: Haastattelujen tuloksia referoitu Klubi–lehdessä no 8.
Yleistä: Lahti on palautuksen varaukseton kannattaja siten, että on käynnistettävä Suomessa poliittinen ja kansalaiskeskustelu. Lahti on kirjoittanut useita syvälle luotaavia artikkeleita ja pitänyt useita puheita palautuksen eduista ja win-win –pohjasta.
Nettisivut www.artolahti.com: Palautus on Lahden ohjelman yksi vaaliteema. Teemoihin sisältyvät myös muut Suomessa vaietut asiat.
HS-vaalikone: Ennakkotieto: yksiselitteinen "Kyllä".
Toteamus: Ainoa presidenttiehdokas, joka rohkenee avoimesti puhua palautuksesta, esittää siihen ratkaisuvaihtoehtoja. Kannattaa win-win –pohjaista ratkaisua, mutta edellyttää keskustelua asiasta. Lahden yksiselitteisen palautusasiantuntemuksen vuoksi sekä Karelia Klubi että ProKarelia ovat antaneet hänelle merkittävää palstatilaa tiedotusvälineissään.
Presidenttiehdokkaiden Karjala-fobiat
Presidentinvaaleissa ei puolueohjelmissa ole radikaaleja eroja. Jonkinlaiseksi eroksi on sentään löydetty Nato. Lisäksi on kyetty kehittämään täysin tarpeeton riita kriisinhallinnan ympärille. Pääsyy värittömään ja vähän mielenkiintoa herättävään vaalikeskusteluun on se, että puolueiden presidenttiehdokkaat kilvan varovat ottamasta esille minkäänlaisia vaikeita tai venettä mahdollisesti keikuttavia asioita.
Yksikään puolueiden ehdokkaista ei puhu esim. pankkilaman aikana toteutetusta kymmenien tuhansien yritysten harkitusta likvidoimisesta tai ns. Koiviston konklaavin operaatioista tai ns. sotasyyllisyydestä tai asekätkennästä tai Karjalan palautuksesta tai ylivelkaisten asemasta tai vakuutusyhtiölääkäreiden mafiasta tai perheiden vakavasta sairastumisesta tai kommunistisen totalitarismin tuomitsemisesta tai huumeiden ja päihteiden käytöstä tai meitä vakavasti uhkaavasta eläkepommista ja taloudellisesta kriisistä.
Miten kaikki nämä asiat liittyvät presidentti-instituutioon? Presidentin tulee olla maan vankkumaton henkinen ja moraalinen johtaja. Sellainen, johon kansalaiset voivat hädänkin hetkellä laittaa turvansa. Presidentti ei saa olla yhden puolueen tai omien ehkä vinoutuneidenkin asenteittensa vanki, vaan koko maan ja kansan etua rohkeasti ajava valtakunnan päämies.
Mitä me teemme presidentillä, joka vaikenee kansalle erittäin tärkeistä asioista? Hänen toimintansa ei edistä maan parasta, ehkä vain hänen omaa lyhyen tähtäyksen etuaan. Eihän presidentillä ole pahempaa huolta huomisesta, sen sijaan lähes jokaisella kansalaisella on aiheellinen huoli siitä, miten selvitä tulevasta ajasta.
Nykyisen presidentin aikana Suomi on vaikenemisen osalta mennyt todella huonoon suuntaan. Kaikilla yhteiskunnan sektoreilla vaikeneminen on lisääntynyt. Erityisen vahvasti tämä tulee esille Karjalan palautukseen liittyvissä asioissa. Tämä tauti on uudelleen levinnyt laajalle. Virkamieskunta ja kansanedustajat ovat sen omaksuneet erittäin hyvin. Ja toki se on suoraan vaikuttanut myös kansalaisiin, jotka ovat nopeasti jälleen oppineet, että itsesensuuria on edelleen syytä pitää yllä.
Venäjä-fobia on useille päättäjistämme omakohtaisesti tuttu. Yksi osa siitä on Karjala-fobia. Todennäköisesti suurin osa kansalaisista voi yhtyä ajatukseen, että poliittisetkin päättäjämme ovat pääosiltaan älykkäitä ja fiksuja ihmisiä. Useimmilla heistä on akateeminen loppututkinto ja monipuolinen – ainakin poliittisesti – työhistoria. Miten tällaisten älykkäiden ihmisten suut tukitaan ja puheet suitsitaan vain haluttuun suuntaan? Ei varmastikaan pakolla mitenkään, eikä pakkokeinojen käyttäminen ole tarpeenkaan.
Suomalaiset poliittiset päättäjät ovat oppineet, että omansa paikkansa jatkuvuuden tai tavoittelemansa paikan varmistaa parhaiten vaikenemalla vaikeista asioista. Puhuminen merkitsee vallitsevan kauhun tasapainon uhkaamista ja muutos on aina pelottavaa. Suomalaisessa politiikassa ei lainkaan hallita rakentavan kaaoksen tuomia mahdollisuuksia. Perin juurin luutuneita rakenteita on kuitenkin ravisteltava kunnolla, jotta niitä voidaan lähteä korjaamaan.
Miksi kansalaiset sitten gallupien mukaan edelleenkin suosivat esim. istuvan presidentin uudelleenvalintaa, vaikka hänen toteuttamansa kulttuuri lisää vaikenemista, yhteiskunnan pahoinvointia ja estää todelliset, terveelliset muutokset? Eihän kansa voi olla väärässä – vai voiko?
Markus Lehtipuu on eräällä forumilla tarjonnut tähän hyvin pragmaattisen ja tilannetta avaavan selityksen, jota voitaisiin mukailla seuraavasti: Nykyinen Halos-malli on yhteiskunnallinen koe, aivan kuin DDT, asbesti, elohopeahammaspaikat, talidomi-lääke, kommunismi tai huippuunsa viety hyvinvointivaltio. Aluksi se otetaan erittäin innostuneesti vastaan ratkaisuna yhteiskunnan ongelmiin. Mutta myöhemmin keksintö todetaankin hengenvaaralliseksi ja se halutaan kieltää.
Jopa hyvin vaaralliseksi havaitusta ratkaisusta luopuminen tuottaa usein paljon vaivaa ja on hidasta, koska tietoa sen hyvistä vaikutuksista on levitetty laajalti ja siitä hyödyn saavat ihmiset kaikin keinoin yrittävät pitää kiinni saavuttamistaan eduista. Tällöin levitetään monimuotoista disinformaatiota, jossa edelleen todistellaan tehty ratkaisu hyväksi.
Juuri näin on käynyt Karjalan palautuksenkin osalta. Presidentti Kekkonen omi Karjalan kysymyksen itselleen, eikä suvainnut alalla kilpailua. Hän ei onnistunut, mutta yritti kovasti. Koivistokin yritti, mutta täsmälleen päinvastoin eli hän polki maahan suomalaisten oikeudet. Ahtisaari muutti kurssia ja toi vahvasti ilmi, että asiasta saa ja pitää keskustella. Mutta vaikenemisen oppi ja disinformaatio oli jo omaksuttu. Jo varhaiselta ajalta juontavat juuret puheisiin Karjalasta veronmaksajien mustana aukkona, Suomen konkurssina, miljoonana venäläisenä tai sodan aloittamisena.
Nykyinen valtiojohtomme presidentti ja pääministeri etunenässä jatkavat vaikenemista ja disinformaation hyväksymistä, jopa levittämistä. Väärästä onkin tullut oikea. Stalinin aggressioista Suomea kohtaan on tullut erinomaisen ystävyyden perusta. Suomi sittenkin on syyllinen sotaan, eikä tätä asiantilaa saa korjata. Karjalaisten maat ovatkin ryöstäjän omaisuutta. Putin ei tunne Karjalan kysymystä.
On ala-arvoista vedota Venäjän presidentin lehtimiehille antamaan vastaukseen. Suomi ei ole palautuksen puolesta laittanut tikkua ristiin, sen sijaan useammankin tikun ristiin, ettei palautus toteutuisi. Vääryyttä kärsineen maan on oltava aktiivinen, harvoin väärintekijä tulee ehdottamaan korjausta. Tosin Jeltsin teki tähänkin kaksi aloitetta, mutta Koivisto urhoollisesti tyrmäsi ne.
Täysin analoginen tilanne vallitsee myös muiden edellä mainittujen kipukysymysten kohdalla. Nämä "yhteiskunnalliset kokeilut" ovat maksaneet suomalaisille suunnattomia summia rahaa ja aiheuttaneet henkistä ahdistusta, itsemurhia, toivottomuutta ja työttömyyttä. Silti mikään ei muutu. Muutosta ei tapahdu, ennen kuin suomalaiset äänestäjät heräävät omasta fobiastaan ja sokeasta luottamuksestaan vallanpitäjiin ja ryhtyvät itse ajattelemaan asioita ja ottamaan selvää, miten ne todella ovat.
Täydellinen muutos valtionjohtotasolla on tarpeen. Gandhin mukaan: "muutos olemme me itse".
- Tämä artikkeli on julkaistu myös Karelia Klubi 9 -lehdessä, Joulukuu 2005.
---------------------------------------------------------------------------------
14.12.2005
Arto Lahti
INVESTOINTILAMA JA KARJALA
Tehdasteollisuuden kiinteät investoinnit vähenivät viime vuonna 15 % ja samansuuntainen kehitys jatkuu. Kotimaiseen tuotantoon ei kohdistu riittävää kysyntää.
Teollisuudessa positiivinen kehityssuunta on sellainen, että tutkimus- ja kehitysmenot kasvavat. Siksi panoksia tulee suunnata tutkimustoimintaan pois hallinto- ja konsulttiviidakosta.
Globaalitalous merkitsee kovaa kilpailua työvoiman ja lopputuotteiden hinnoilla. Aikaisemmin devalvaatio riitti investointien vauhdittamiseen. Tätä D-vitamiinia ei enää ole, ei myöskään neuvostokauppaa. Meidän on selvittävä kalliin euron kanssa ja itse luotava kasvun edellytykset.
Suomalaisen suurteollisuuden kilpailukyky on erinomainen, koska nämä investoivat ja siirtävät työpaikkoja ulkomaille.
Meidän olisi syytä katsoa karttaa. Teollisuuden kasvualueet ovat lähempänä kuin haluamme myöntää. Pietarin ja Suomen nykyisen rajan välillä on optimaalinen alue kansainväliselle teollisuudelle ja logistiikalle. Kun taitavasti yhdistämme Venäjän ja Suomen kilpailuedut, voinen väittää, ettei vastaavan tasoista komparatiivista etua löydy mistään.
Karjalan palauttaminen Suomelle ja EU:n siviililainsäädännön piiriin on terveen järjen käyttämistä. Sillä tavalla teollisuudelle syntyy kasvualue, joka houkuttelee investointeja kaikkialle Suomeen. Aivan ilmeisesti Putinin esikunta osaa katsoa karttaa. Miksi Suomen poliittinen johto ei halua asiasta edes kotimaassa keskustella?
Väite teollisuuden korvaamisesta muilla elinkeinoilla on itsepetosta. Jos teollisuuden selkäranka murtuu, samalla murtuu Suomen talouden selkäranka. Palveluelinkeinoja tulee luonnollisesti vahvistaa parantamalla kansalaisten ostovoimaa ja suosimalla kulutusta.
Verotusta on mahdollista keventää hyvinvointipalvelujen kärsimättä, jos kevennykset suunnataan politisoituneisiin yksikköihin. Väestön ikääntymisestä aiheutuva hoivatarpeen kasvu on työvoiman pienentyessä mahdollista hoitaa vain hallintoa karsimalla. Tilaa tälle on, jos tahtoa riittää.
Jos kurkistaa TE-keskusten konsulttiviidakkoon pintaa syvemmälle havaitsee, että muutama tai yksi konsultti vastaa pääosasta hankkeita. Ei tämän vuoksi tarvita massiivista budjettirahoin ylläpidettyä toimintaa. Muut kehittyneet maat ovat jo kauan sitten luopuneet vastaavasta.
-------------------------------------------------------------------
13.12.2005
Veikko Saksi
VALTIOJOHTO VAIKENEE KARJALASTA
Vuosi 2005 on Karjalan palautuksen kannalta ollut poikkeuksellinen, jopa ristiriitainen. Karjalan palautus –kirja sai maaliskuussa paljon näkyvyyttä Suomessa ja eri puolilla maailmaa. Venäjällä NTV noteerasi sen kymppiuutisissa merkittävänä asiana, samoin useat lehdet, Internet ja useat tunnetut poliittiset johtajat kommentoivat vahvasti kirjan sanomaa.
Suomen poliittinen johto vaikeni kuin muuri, se tuntui suorastaan halvaantuneelta. Kuitenkin presidentti Halonen Ranskassa samaan aikaan puhui Suomen erillissodasta ja syyttömyydestä. Silti maallemme erittäin tärkeästä aluekysymyksestä vaiettiin täysin. On perusteltua puhua Karjalan palautusfobiasta yhtenä osana uudelleen laajenevaa Russo-fobiaa, suomettuneisuutta ja poliittista uusavuttomuutta.
Valitettavasti myös suurimman heimojärjestön, Karjalan Liiton, toiminta lisäsi masennusta poistamalla palautuksen (Tarton rauhan rajoissa) kokonaisuudessaan Karjalan kysymyksen määrittelystä ja keskittymällä vain kulttuuriin ja lähialueyhteistyöhön. Kesäjuhlat olivat vielä masentavammat, kun valtakunnan korkein johto presidentin ja pääministerin suulla vauhditti samaa linjaa liiton johdon kanssa.
Kun 70 % suomalaisista katsoo, että palautuksesta voidaan puhua ja puolet katsoo, että valtiojohdolla pitäisi olla perusteltu kanta asiasta, ei nykytilannetta voida perustella järkisyillä. Onko esteenä jotain, joka liittyy salattuihin Stasi- tai KGB-FSB -tietoihin? Onko kyse poliittisesta Karjala-fobiasta ilman järjellistä selitystä?
Suomessa henkisesti ja demokratian todellisen kehittymisen kannalta joku on mennyt pahasti vinoon presidentti Halosen kaudella. Olemme jollakin tavoin syyllinen ja masennettu, yhä sairastuvampi kansa, joka ei uskalla rohkeasti kohdata edes omia etujaan, saati globaalitalouden mahdollisuuksia.
Maassa kiistellään toisarvoisista asioista, kun yli miljoona ihmistä on paremman elämisen mahdollisuuksia vailla, heidät on ajettu nurkkaan ilman todellista nousemisen mahdollisuutta. Kuka on pankkien ja valtiojohdon holtittoman päätöksenteon seurauksena ylivelkainen, kuka pakkopätkätyöläinen, kuka hoitojonossa, kuka työttömyysjonossa, kuka avuttomana vanhuksena.
Siinä joukossa on yhä satoja tuhansia potentiaalisia resursseja tämän maan nostamiseen ja kehittämiseen. Vaihtoehtona on heidän jäämisensä yhä pienenevän, etuoikeutetun joukon harteille. Ovatko hekään ehkä ylityöllistettyinä ja ahdistettuina etuoikeutettuja?
Liputan avoimesti vallitsevan henkisen laman ja sumenevan moraalin kauden lopettamiseksi ja muutoksen toteuttamiseksi. Äänestäjien on syytä muistaa, että muutos olemme me itse. Jos valitsemme nykyisen linjan, kannamme sen valinnan seuraukset, saamme sitä, mitä pyydämme.
On epämiellyttävää ennakoida huonoja aikoja ja moittia nykykurssia. Vallitsevan mykkyyden, todellisen demokratian kaventumisen ja nurkan takana odottavan kriisin ohittaminen olkapäitä kohauttamalla olisi yhtä suurta petollisuutta ja isänmaan vastaista toimintaa kuin väittäminen, etteivät ns. sotasyylliset menettäneet mitään. Me kaikki menetimme syyttömyytemme niin kauaksi aikaa, kunnes itse sen puhdistamme. Avaimet ovat meillä, mutta nykyjohdostamme ei ole avaimien käyttäjiksi. Miksi?
Suomi on selvinnyt täysin uskomattomista vaikeuksista, sodista, sotakorvauksista, jälleenrakentamisesta, kylmän sodan painostuksesta. Suomalaiset ovat ihmeellinen kansa, joka vasta todellisen hädän hetkellä ryhdistäytyy taistelemaan itsenäisyytensä ja omien legitiimien etujensa puolesta. Uskon, että henkinen ryhdistäytymisemme alkaa, kun olemme lähes viime hetken partaalla. Paljon jäisi tekemättä, ellei olisi sitä viime tippaa, mutta miksi odottaa sen tulemista?
Muutosta odottaessa minulla on suuri ilo kiittää nopeasti kasvavaa klubi-jäsenjoukkoa ja lukijoita erityisesti henkisestä tuesta ja kannustuksesta. Mistään asiasta en ole kokenut niin paljon positiivista palautetta kuin tästä. Se kannustaa. Siksi voin luottavaisesti toivottaa arvokasta jatkoa itsenäisyyspäivällemme ja rauhallista Joulua. Olkoon ensi vuosi todellisen läpimurron vuosi sodanjälkeisten kipupisteiden selvittämisessä. Muutos tapahtuu vääjäämättä. On vain yksi kysymys:
Quousque tandem? Kuinka kauan meidän pitää vielä odottaa muutoksen tapahtuvan?
- Kirjoitus on Karelia Klubi 9, Joulukuu 2005, pääkirjoitus
--------------------------------------------------------------------------------
http://www.prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=782&author=1007.12.2005
ProKarelia
TALOUSSUHTEET VOIVAT JOHTAA KURIILIEN SOPIMUKSEEN
Russian Reform Monitor No 1326 uutisoi jo 21.11.05 Venäjän presidentti Vladimir Putinin ja Japanin pääministeri Junichiro Koizumin tapaamista arvioimalla, että läheinen Venäjä-Japani –talousyhteistyö voi auttaa ratkaisemaan Kuriilien neljän saaren kiistan.
Monitorin mukaan The Associated Press raportoi, että valtionpäämiehet keskustelivat kiistanalaisesta aiheesta Tokion tapaamisessa. Myöhemmin Koizumi korosti sitoutumistaan syvenevään taloudelliseen yhteistyöhön Venäjän kanssa keinona "lisätä keskinäistä luottamusta siten, että tulevaisuudessa voimme allekirjoittaa rauhansopimuksen".
Putin, joka varoitti ennen Japanin matkaansa, ettei hän keskustelisi saarten kysymyksestä, sanoi rauhansopimuksen puutteen "haittaavan taloudellisten suhteitten kehittymistä", mutta korosti, että Venäjä tekisi "mitä tahansa mahdollista ratkaistakseen tämän ongelman".
ProKarelia arvioi 15.11.05, että Putin ja Koizumi kaikesta huolimatta keskustelevat Kuriileista. Ulkopuolisista lähteistä saadun tiedon mukaan kysymystä ratkaisemaan olisi jälleen asetettu uusi asiantuntijaryhmä kummassakin maassa.
Kun Koizumi ensi kesänä vierailee Moskovassa, voidaan odottaa konkreettisia tuloksia. Tämän kysymyksen taustalla ovat erittäin suuret taloudelliset intressit mm. tuhansien kilometrien pituisen öljyputken rakentamisesta valtaviin tuotantolaitoksiin. Kuulostaa siltä, että Venäjän ruokahalu on kasvanut niin mittavaksi, että se on estänyt sopimukseen pääsemisen tähän mennessä.
Kun Kuriilien ongelma on ratkaistu, se avaa portit myös Karjalan palautuksen neuvottelujen aloittamiselle. Karjalan osalta lähtötilanne on täysin erilainen. Japani oli Venäjän ohella hyökkääjävaltio. Suomi oli hyökkäyksen ja laittoman pakkoluovutettujen alueitten miehityksen uhri. Suomen valtionjohdon olisi aika herätä aktiivisesti ajamaan Suomen intressejä tässäkin asiassa ja valmistautua aluekysymyksestä neuvotteluun.
