Miehitettyjen alueidemme palautusta käsittelevät blogit ovat syntyneet nettiin

Miehitettyjen alueidemme palautusta käsittelevät blogit ovat syntyneet nettiin



Miehitettyjen alueidemme palautusta käsittelevät blogit ovat syntyneet nettiin mm.

http://tartonrauha.blogspot.com/
http://suursuomalainen.blogspot.com/
http://lehtoseppo.blogspot.com/

Prokarelia nettisivusto ei vielä ole innostunut tekemään blogeja ajankohtaisista aiheistamme, joten päätimme korjata ko. puutteen:

15.10.2005
Arto Lahti

SUOMEN LEGITIIMIT ALUEELLISET OIKEUDET
( Tuodaan esille myös http://www.kavkaz.fi sivuilla )

Tarton rauhan 85-vuotispäivä Balder-salissa Helsingissä
SUOMEN LEGITIIMIT ALUEELLISET OIKEUDET

Arvoisa juhlayleisö!

Olen hyvin ilahtunut saadessani mahdollisuuden puhua Suomen itsenäisyyteen saumattomasti liittyvän Tarton rauhan 85-vuotisjuhlassa. Perinteiset suomalaiset arvot ovat minulle erittäin tärkeitä. Siksi itsenäisyytemme ensimmäinen valtiosopimuspohjainen rajojen määrittäminen Viron Tartossa 1920 on juhlistamisen arvoinen asia.

Rauhansopimuksen 1. Artiklassa sopijapuolet vakuuttavat: Rauhansopimuksen voimaan astuttua lakkaa sotatila sopimusvaltioiden välillä ja molemmat valtiot sitoutuvat vastedes ylläpitämään keskinäistä rauhantilaa ja hyvää naapuruutta.

Tartossa sovittiin rajojen sijainti yksityiskohtaisesti. Rajat noudattivat Suomen Suurruhtinaskunnan rajoja lisättynä Petsamolla.

Maitten välisten suhteitten ja rajojen lisäksi Rauhanneuvottelukuntain yleisessä istunnossa lokakuun 14. päivänä tehtiin pöytäkirjaan venäläisen valtuuskunnan nimissä mm. ilmoitus, jolla vakuutettiin Arkangelin ja Aunuksen kuvernementtien karjalaiselle väestölle kansallinen itsemääräämisoikeus, Itä-Karjalan muodostaminen sisäisissä asioissa autonomiseksi alueeksi, jolla on oma kansanedustuslaitos ja paikallinen kansankieli hallinnon lainsäädännön ja kansanvalistuksen kielenä.

Venäläinen valtuuskunta vahvisti myös Pietarin kuvernementin suomalaisen väestön vähemmistökansallisuusoikeudet, kuten vapaan kansanvalistustoimen järjestäminen, kunnallisen hallinnon ja paikallisen oikeudenkäytön järjestäminen ja oikeus toteuttaa edellisiä tarkoituksia edustus- ja toimeenpanoelimien kautta sekä oikeus vapaasti käyttää paikallisen väestön kieltä.

Joudumme edelleen ikäväksemme toteamaan, että Neuvostoliitto ja sen oikeusperillinen Venäjän tasavalta pitävät yhä hallussaan Suomelle kuuluvia alueita, eikä inkeriläisille tai Pietarin kuvernementin suomalaiselle väestölle annettuja lupauksia edelleenkään kunnioiteta.

Kansainliiton aikanaan ottaman kannan mukaisesti joudumme myös toteamaan, että Neuvostoliitto rikkoi yksipuolisesti Tarton rauhansopimuksen hyökkäämällä 30.11.1939 Suomeen. Ikuisiksi ajoiksi aiottu rauha kesti siten alle 20 vuotta. Kyseessä lienee ennätys uusimman ajan historiassa. Joka tapauksessa kyseessä on lyhimpiä ikuisia aikoja tunnetussa maailmanhistoriassa.

En ryhdy käsittelemään sota-aikoja, mutta haluan tuoda esille kolme sodista suoraan johtuvaa raskasta asiakokonaisuutta, joita ei valtionjohdossamme ole presidentti Kekkosen jälkeen uskallettu edes käsitellä. Sotien jälkeen tarvittiin suomalaisten syyllistäminen sotiin, jotta Neuvostoliitto voisi jotenkin perustella alueiden pakkoluovutusta ja käsittämättömän suuria sotakorvauksia.

Ei ole hedelmällistä väitellä siitä, oliko ns. sotasyyllisten tuomitseminen suomalaisten omaa keksintöä vai Neuvostoliiton painostuksesta syntynyttä. Liittoutuneet ja Neuvostoliitto tarvitsivat sotasyyllisiä ja koko syyllisyyskysymyksen syntymisen perusta luotiin sillä, että Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Valtapoliittisesta lähtökohdasta sotasyyllisyysasia sopi suomalaisille kommunisteille ja näiden myötäilijöille hyvin.

Ns. sotasyyllisyysoikeudenkäynneissä syvästi isänmaalliset, Suomen itsenäisyyden pelastaneet johtohenkilöt, kuten presidentti Ryti, tuomittiin pitkiin vapausrangaistuksiin. Itseään säästämättä maan pelastaneet miehet siten palkittiin häpeällisillä vankeusrangaistuksilla suomalaisen tuomioistuimen toimesta. Lisäksi Valvontakomission toimesta syytettyjen mahdollisuuksia puolustautua rajattiin oikeusvaltiolle kestämättömällä tavalla, kun talvisotaa ei saanut lainkaan käsitellä.

Lisähäpeän toi se, että suomalaista koostuva eduskunta oli taipunut säätämään perustuslain vastaisen, taannehtivan lain. Hallitus ja eduskunta siten tekivät tietoisesti rikoksen Suomen oikeusjärjestelmää vastaan. Huomionarvoista tässä yhteydessä on se, että jopa tsaari Aleksanteri I oli aikanaan sitoutunut kunnioittamaan Suomen voimassa olevaa lainsäädäntöä.

Tämän häpeällisen teon taustalla on tietenkin se tosiasia, että Suomi eli syvässä Neuvostoliiton pelossa ja olosuhteet olivat muutoinkin poikkeukselliset, kun kommunistisen kumouksen uhka oli koko aika ilmassa ja Neuvostoliiton jättiläisarmeija oli marssivalmiina rajan takana. Kumouksen kohteeksi joutuneiden maiden esimerkit herättivät oikeutetusti hämmennystä, voidaanko Suomessa välttyä Neuvostoliiton pakkovallalta, johon kuuluivat väestön laittomat joukkoteloitukset ja vankileirit.

Terveellä oikeustajulla varustetun Suomen kansalaisen on vaikea ymmärtää, miksi kylmän sodan jälkeenkin esitetään väittämiä, ettei ns. sotasyyllisten tuomioita pidä mennä purkamaan, koska silloin jollakin tavoin legitimoitaisiin tuomiot aidoiksi tuomioiksi. Vielä oudompi on peruste, etteivät tuomitut menettäneet mitään, joten mitään ei tarvitse tai voida palauttaa.

Tuomioistuimen langettama pitkä kuritushuonetuomio ei ole tähän mennessä kohottanut kenenkään kunniaa ja edesauttanut tuomitun tai hänen perheensä hyvinvointia. Tuomitut kärsivät tuomioista, heidän perheensä ja sukulaisensa kärsivät. Mutta tuomioista kärsi ja kärsii yhä koko Suomen kansa.

Ns. sotasyyllisten tuomitsemisella Suomesta tehtiin sotiin syyllinen. Tämä käsitys on edelleen voimassa, muutoinhan Venäjä olisi palauttanut anastetut maat, maksanut takaisin sotakorvaukset ja korvannut sodan vahingot. Ellei näin olisi käynyt, olisi sekä Suomi että muu sivistynyt maailma vaatimassa asioitten korjaamista. On kohtuutonta kuvitella, että ulkomaalaiset voisivat tietää asioitten todellisen laidan, kun Suomen valtiojohto ei halua kertoa asioiden oikeaa laitaa edes omille kansalaisilleen.

Suomen korkeitten oikeusviranomaisten tehtävänä on tarttua näitten vääriksi monin tavoin todettujen tuomioitten purkamiseen. Mitä hyötyä on korkean tason oikeusjärjestelmästä, jos valtiovalta voi itse toimia poliittisesti tarkoituksenmukaisesti valitsemaan, mitä virheitä korjataan ja mitkä jätetään korjaamatta?

Myös valtiojohdollamme on suuri vastuu. Presidentin, pääministerin, eduskunnan puhemiehen, koko hallituksen ja eduskuntalaitoksen velvollisuutena on pikaisesti korjata tahallisesti tehdyt oikeusmurhat. Hallituksella ja eduskunnalla oli kyky laatia ja säätää perustuslain vastainen laki syyttömien tuomitsemiseksi. Niillä on kyky korjata asia, jos vain halua löytyy. Tämän vastuunkantamisen perään on tarpeen voimakkaasti kysyä.

Tilanne on täysin analoginen asekätkijöiden tuomioiden osalta. Asekätkijät toimivat saamiensa käskyjen perusteella esimiestensä tieten. He omalla rohkealla toiminnallaan osaltaan olivat pelastamassa Suomea. Kiitos tästä työstä oli hyvin huono. Tuomiot ovat edelleenkin purkamatta ja korvaukset saamatta.

Kolmantena asiana on Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten kysymys. Venäjä yhä pitää hallussaan Suomelle kuuluvia alueita vastoin ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen artikloja. Kysymys on suomalaisille erittäin mittavasta henkisestä, ihmisoikeudellisesta, kulttuurisesta ja taloudellisesta asiasta. Kysymys on myös Suomen ja Venäjän suhteitten luottamuksesta.

Tuon esille suuren hämmästykseni siitä, että nykyinen valtionhallintomme yhä käyttäytyy kuin olisimme syyllisiä sotiin. Tilannetta voidaan pitää absurdina. Valtionjohdon tehtävänä on oman maan legitiimien etujen valvominen. Miten niitä nyt valvotaan? Valtionjohto kieltäytyy edes keskustelemasta ns. sotasyyllisyysasiasta, asekätkennästä tai aluekysymyksistä. Koko valtionjohtomme toimii siten Suomen legitiimejä etuja vastaan. Voisitteko kuvitella vastaavaa tilannetta esim. Venäjällä tai USA:ssa?

Valtionjohtomme käyttäytymistä voimme myös ihmetellä siinä suhteessa, että kyse on erittäin merkittävistä taloudellisista arvoista. Esim. sotakorvaukset olisivat tämän päivän kansantaloudelle kokoluokkana 90 mrd. euron tasoinen rasite eli lähes kolmen koko vuosibudjetin luokkaa. Pelkästään Suomen hallinnassa olevan Karjalan arvon mittaaminen on lähes mahdotonta. Se olisi nyt taloudellisen kriisin uhatessa maatamme erittäin tärkeä taloudellista kasvua generoiva talousveturi.

Edellä lyhyesti käsittelemäni asiat liittyvät kommunistisen totalitarismin perusteelliseen selvittämiseen. EU:n EPP-puolue on tehnyt resoluution tämän totalitarismin aggressioiden selvittämiseksi ja tuomitsemiseksi samalla tavoin kuin totalitaristiselle natsismille on tehty.

Miksi Suomessa ei näitä asioita ole ryhdytty todella viemään eteenpäin? Ehkä yksi selitys löytyy presidentti Halosen tokaisusta, että "Venäjän pelon kanssa on vain tultava toimeen". Onko selitys se, että valtiojohtomme ei Venäjä-pelossaan uskalla käsitellä mitään asioita, jotka saattaisivat haitata suhteita Venäjän valtiojohtoon ja vaikuttaa suomalaisten yritysten taloudellisia etuja?

Tämän tyyppinen poliittisen uusavuttomuuden tila on huolestuttava. Se on myöskin hyvin lyhytnäköinen ja kapea. Suomalaisilla on yli 60 vuoden kokemus siitä, että viime sotien aggressiot ovat syöneet maiden väliltä tärkeimmän sidosaineen – luottamuksen. Luottamusta ei palauteta puheilla ystävyydestä ja suhteitten erinomaisuudesta, ei myöskään yksipuolisilla Suomen ja EU:n lahjoituksina lähialueyhteistyön muodossa. Raha ei rakenna luottamusta, vaan rehellisyys.

Suomen ja Venäjän väliset suhteet ovat asialliset, mikä on erittäin myönteinen asia. Se on hyvä pohja sille, että ryhdytään poistamaan todellisen luottamuksen ja ystävyyden esteitä. Vain käsittelemällä avoimesti ja perusteellisesti vanhat asiat ja sopimalla ne yhdenvertaiselta pohjalta, luodaan pohjaa yhteiselle tulevaisuudelle.

Luottamusta ei rakenneta vaikenemalla ihmisten menetyksistä, tuhoista, alueanastuksista tai painostuksesta. Toiveet unohtamisesta ja puheiden avulla saavutettavasta luottamuksesta eivät perustu inhimilliseen toimintaan. Ne voivat riittää poliitikoille, mutta ne eivät koskaan tule riittämään rehellisille, moraalisia arvoja ja ihmisoikeuksia kunnioittaville kansalaisille.

Suomi on ensi kesästä lähtien EU:n puheenjohtajamaa. Valtionjohdolla on siten sopiva tilaisuus ottaa esille yhteistyötä estävät asiat. On yksiselitteistä, että esim. pakkoluovutettujen alueitten palauttamisen esille ottamisella annetaan Venäjälle mahdollisuus toteuttaa täysin uutta, aitoa rauhanomaista politiikkaa. Tämän asian käsittely on myös EU:n omien normien mukainen edellytys Venäjän ja EU:n suhteiden kehittämiselle.

Vapaaehtoinen aluepalautus antaa Venäjälle valtavan poliittisen imagohyödyn. Se on molemmille osapuolille taloudellisesti erittäin positiivista ja mahdollistaa Venäjän lounaissektorin aivan uudenlaisen kehittymisen. Se myöskin luo täysin uuden pohjan EU-tasolla olevalle yhteistyölle, Venäjän luonnonvarojen yhteiselle hyödyntämiselle ja Venäjän positiiviselle kehittämiselle.

Tarton rauhansopimus on 85 vuotta vanha. Noin 65 vuotta eli yli 75 % rauhansopimuksen ajasta Suomesta on puuttunut yli 12 prosenttia. Tätä tärkeää rauhansopimusta ei ole sotien jälkeen virallisin juhlin muistettu. Kannatan lämpimästi esitystä, että rauhansopimuksen kunniaksi ryhdytään liputtamaan virallisesti.

Samalla muistutamme päättäjiä siitä, että kansakunnan yhtenäisyyden ja legitiimien oikeuksien puolesta on ryhdyttävä toimimaan aktiivisesti. Siihen meitä velvoittavat myös perinteiset suomalaiset arvot, kulttuuri ja oikeudenmukaisuuden käsitys.

http://www.artolahti.com
E-mail

Encyclopedia: Moscow Peace Treaty (1940)

Updated 246 days 2 hours 32 minutes ago.

Other descriptions of Moscow Peace Treaty (1940)

Jääkärien marssi: "Häme, Karjala, Vienanrannat ja maa yksi suuri on Suomen valta"